Satakielikuukauden logo. Eri värisiä puhekuplia joissa tekstiä arabiaksi ja kiinaksi.

Monikielinen seikkailupäivä koululaisille

Monikielisessa seikkailupäivässä on peruskoululaisille työpajoja, joissa koululaiset tutustuvat eri kieliin ja kulttuureihin. Työpajat kestävät 15 minuuttia kerrallaan. Ryhmät pääsevät osallistumaan yhteensä 3 pajaan (yhden 45min oppitunnin aikana). Etäyhteys tapahtuu Teamsin kautta, lähetys Turun pääkirjastosta. Seikkailupäiviä on kaksi: 16.3. klo 9–9.45 ja 10.00–10.45, ja 17.3. klo 8.15–9.00 ja 9.15–10.00. Tänä vuonna mukana ovat ainakin somalian kieli, espanjan kieli,

Monikielinen seikkailupäivä koululaisille Read More »

Kolme lasta eri kulttuuritaustoista askartelee pöydän ääressä.

Lasten ja lapsiperheiden kohtaamiskahvila ja kirjatori – Kohtaamisia ja kulttuureja

Päivän täydeltä ohjelmaa eri kielillä! Luvassa satutuokioita, suunnistusta ja yllätyksiä! Kohtaamisia ja kulttuureja -tapahtumassa on eri kielisiä osioita sekä ohjattua ohjelmaa yhteistyössä monen yhteisön ja järjestön kanssa, ja he tuovat tapahtumassa esiin mm. omia kieliään. Lisäksi tapahtumassa on standitori, jossa kävijät pääsevät kiertelemään ja tutustumaan eri toimijoihin. Keskellä kirjastoa on monikielinen kirjatori, johon voi maksutta

Lasten ja lapsiperheiden kohtaamiskahvila ja kirjatori – Kohtaamisia ja kulttuureja Read More »

Satakielikuukauden logo. Eri värisiä puhekuplia joissa tekstiä arabiaksi ja kiinaksi.

قصه خوانی به زبان فارسی / Farsinkielinen satutuokio

به مناسبت بزرگداشت زبان مادری در جشنواره ماه صد زبان بخش کودک کتابخانه ایتاکسکوس برگزار میکند!? قصه خوانی به زبان فارسی برای کودکان ۳ تا ۶ سال  مکان: کتابخانه ایتاکسکوس تاریخ و ساعت: چهارشنبه، 8.3.2023، ساعت 18 Itäkeskuksen kirjastossa pidetään farsinkielinen satutuokio 3-6 vuotiaille 8.3.2023 klo 18:00-18:30. Tervetuloa. Lisätietoja tapahtumasta. Vapaa pääsy, ei ilmoittautumista / Fritt

قصه خوانی به زبان فارسی / Farsinkielinen satutuokio Read More »

Iloisia ihmisiä istuu ringissa ja soittaa ja laulaa.

Musiikkia! Tanssia! Tarinoita! – Irlantilaisen kulttuurin ilta / Pre Saint Patrick’s Day Party

In English below. Pasilan kirjastolla vietetään Musiikkia! Tanssia! Tarinoita! – Irlantilaisen kulttuurin iltaa 10.3.2023. Helsinki Harps Folk Groupin muusikot soittavat, laulavat ja kertovat tarinoita 16.30 alkaen ja Tanssikeskus Footlightin JigIt-tanssiryhmä esiintyy kello 17.30. Suurlähettiläs Ruth Parkin avaa tapahtuman kello 16.00. Tilaisuudessa irlantilaishenkistä tarjoilua. Tervetuloa! ​ Tapahtuma on osa Monikielisen kirjaston Satakieli-kuukauden ohjelmistoa (satakielikuukausi.fi). Yhteistyössä Pasilan

Musiikkia! Tanssia! Tarinoita! – Irlantilaisen kulttuurin ilta / Pre Saint Patrick’s Day Party Read More »

Satakielikuukauden logo. Eri värisiä puhekuplia joissa tekstiä arabiaksi ja kiinaksi.

چیرۆک بە زمانی کوردی / Kurdinkielinen satutuokio

بە بۆنەی مانگی چیرۆک بە زمانی جیاواز لە کتێبخانەی ئیتاکێسکوس، منداڵانی کورد، کە تەمەنیان لەنێوان سێ بۆ شەش ساڵدایه، دەتوانن گوێبیستی چیرۆک ببن بە زمانی کوردی. رۆژی ٢٠٢٣/٣/٢١ کاتژمێر/ ١٨:٣٠ بەخێربێن Itäkeskuksen kirjastossa pidetään kurdinkielinen satutuokio 3-6 vuotiaille 21.3.2023 klo 18.30 – 19.00. Tapahtuma on osa äidinkieltä ja kielellistä moninaisuutta juhlivaa Satakielikuukautta, jota vietetään vuosittain

چیرۆک بە زمانی کوردی / Kurdinkielinen satutuokio Read More »

Lastenkirjoja pilkottaa kirjaston hyllylaatikosta.

قصص باللغة العربیة / Arabiankielinen satutuokio

بمناسبة شهر الحكایات بعدید من اللغات، مكتبة اتاكسكوس تقوم بقراة القصص باللغة العربیة للاطفال، بین اعمار ۳ الی ٦ سنوات. التاریخ: ۲۱/۳/۲۰۲۳ الساعة/ ۱۸:۰۰ نرحب بكم في مكتبتنا ونستمتع معا. Itäkeskuksen kirjastossa pidetään arabiankielinen satutuokio 3-6 vuotiaille 21.3.2023 klo 18.00 – 18.30. Tapahtuma on osa äidinkieltä ja kielellistä moninaisuutta juhlivaa Satakielikuukautta, jota vietetään vuosittain 21.2.

قصص باللغة العربیة / Arabiankielinen satutuokio Read More »

Mies satukirjaa lukee istuville lapsille

Storytime at Itäkeskus Library – englanninkielinen satutuokio

Come and join us for Storytime in English at Itäkeskus Library! To celebrate Multilingual Month stories will be read in English by a native speaker. Storytime is open to native English speakers and non-native speakers alike. Recommended for ages 3-6. Duration: 30 minutes. Tervetuloa englanninkieliseen satutuokioon 7.3.2023 klo 18.00 – 18.30 Itäkeskuksen kirjastoon. Lisätietoja tapahtumasta.

Storytime at Itäkeskus Library – englanninkielinen satutuokio Read More »

Scroll to Top